Muusikko
Minut tunnetaan ilmaisuvoimaisena pianistina ja harmoonin soittajana sekä kaustislaisen perinteen esilläpitäjänä. Olen esiintynyt urani aikana runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla. Kansainvälisiä pidempiä kiertueita olen soittanut muun muassa Saksassa ja Espanjassa. Tämän lisäksi olen tehnyt musiikkia ja erilaisia projekteja useiden kokoonpanojen tai artistien kanssa.
Konsertoin vuosia aktiivisesti yhtyeen Maksetut Viulut ja artistin Sami Asp kanssa. Soitossani kuuluu vaikutteita mielenkiinnon kohteistani, joita ovat erityisesti kansanmusiikki ja
pop-estetiikka. Koulutukseni (Musiikin maisteri, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018) sekä
monipuolisten musiikillisten vaikutteiden myötä laaja-alaiset improvisointitaidot (soiton, laulun ja liikkeen keinoin) ovat taiteen tekemisessäni vahvasti läsnä.
Rakastan musiikin säveltämistä, sovittamista ja tuottamista. Minut voidaan nähdä myös erilaisissa säestystehtävissä, esiintymässä soolona sekä työskentelemässä studiomuusikkona.
Musiikin maisterin lopputyönä sävelsin omia lauluja artistinimellä Lamminmäki. Yhdistin musiikissa spoken wordin, elektroniikan ja perinnesoittimet pop-estetiikkaan.
Valokuvat
Videot
Harmoonipelimanni
Vieraileva pianisti
Soittaja, säveltäjä, sovittaja
Soittaja, sovittaja
Improvisoitu sävellys
Soittaja, sovittaja