
Tutkija
Kohti kestävyysmurrosta suomalaisessa musiikkikasvatuksessa:
Tapaus Näppäri
Tarkastelen väitöstutkimuksessani sosiaalisesti saavutettavan, sukupolvien välisen ja suomalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuvan musiikkikasvatuksen vaikutusta kestävyysmurrokseen. Tapaustutkimus kohdistuu Suomessa Kaustisella 1980-luvulla kehitettyyn Näppäri-käytäntöön, joka haastaa musiikinopetuksen vakiintuneita rakenteita. Kansainvälistä kiinnostusta herättänyt Näppäri painottaa matalan kynnyksen yhteissoittoa, korostaa suomalaisen kulttuuriperinnön arvoa opetusmateriaalien valinnassa ja laajentaa perinteisen orkesterin soitinkirjoa. Näppäri sisällytettiin vuonna 2021 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon osana kaustislaista viulunsoittoperinnettä, mikä on nostanut Näppäri-orkestereissa vuosittain musisoivien lasten, vanhempien ja isovanhempien lukumäärän kahteen tuhanteen.
Tapaustutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Näppäri myötävaikuttaa ‘ekologisiin siirtymiin’ (Escobar, 2022) Suomessa laajentamalla ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteisölliseen taiteen tekemiseen. Tarkastelen Näppärin kriittistä, rakenteisiin kohdistuvaa ‘vastakäytäntöä’ kansanmusiikin kansainvälisessä ja pohjoismaisessa historiallisessa kontekstissa ja analysoin oppilaiden ja Näppäri-opetukseen erikoistuneiden opettajien kokemuksia ja suhdetta saavutettavuuteen ja kansanmusiikin kasvatuspolitiikkaan.
Käyttämällä vastanarratiiveja (Lueg & Lundholt, 2021) analyyttisenä työkaluna tutkimus lisää tietoa siitä, miten Näppäri haastaa mestari-kisälli-perinteeseen pohjautuvan hierarkkisen instrumenttiopetuksen. Tutkimus tarjoaa käytännön esimerkkejä ja käsitteellisiä työkaluja tukea laajempia ekologisia siirtymiä kohti yhdenvertaisia, musiikillisesti monimuotoisia ja paikallisesti juurtuneita musiikki- ja musiikkikasvatuskäytäntöjä, jotka vauhdittavat Suomen kestävän kehityksen strategian (Kestävän kehityksen toimikunta, 2022) yhteiskunnallisen osallistamisen ja osallisuuden periaatteiden toteutumista.
Tutkimusta on rahoittanut Suomen Kulttuurirahasto.
Julkaisuja
Puheita
Esitelmä: Labels, folk music and the politics of inclusion: Näppäri as a counter-practice in Finland. Intangible Cultural Heritage Seminar. Kaustinen Folk Music Festival, Kaustinen 14.7.2026.
Esitelmä: Rethinking music school education through Näppäri:
Intergenerational meaning-making towards socio-ecological sustainability.
7. Kansanmusiikin tutkijoiden symposium. Taideyliopisto, Helsinki 27.2.2026.
Symposium-esitelmä: Counterlabelling as a political act towards sustainability: Transitions in and through Näppäri music education. Presidential Sessions. International Society for Music Education. Maailmankonferenssi. Helsinki 31.7.2024.
Esitelmä: Näppäri music education as a counterlabelling act and critical counter-practice. Society and Research in Dialogue. Siba Research Days. Sibelius-Akatemia, Helsinki 15.3.2024.
Pyydetty puheenvuoro: Unleashing the Potential of Folk: Equal access, Social change, and the Näppäri Practice. Transformative Resonance & the Arts: Social change, Accountability, and Imagination. Malmön Musiikkiakatemia/Lundin yliopisto. Malmö, Ruotsi 8.11.2023.
Esitelmä: Elevating local musical heritage: Finnish Näppäri practice as a game changer. 3rd European Music School Symposium. Wienin musiikkiyliopisto, Itävalta 6.10.2023.
Pyydetty puheenvuoro: Between changing society and sustaining heritage: Elevating locality in and through the hybrid Näppäri practice. Communality & the Arts: Place, sustainability and heritage. Malmön Musiikkiakatemia/Lundin yliopisto. Malmö, Ruotsi 8.11.2022.
Pyydetty puheenvuoro: The Finnish Näppäri practice. European Network for Music School Research. Tohtoritutkijoiden foorumi. Wienin musiikkiyliopisto, Itävalta 13.10.2022.
Symposium-esitelmä: The Näppäri practice: An educational innovation for sustaining local folk music traditions in Finland. International Society for Music Education. Maailmankonferenssi. Brisbane, Australia (online) 20.7.2022.
Esitelmä: Researcher’s memories as part of data: Seeking social and cultural sustainability in the Finnish Näppäri practice. Nordic Network for Research in Music Education. Tohtoritutkijoiden päivä. Jyväskylä 4.4.2022.